maanantai 21. joulukuuta 2009

Nemo kylässä

Menneellä viikolla Pablo sai vieraakseen vajaan vuoden ikäisen Nemo-westien.
Alussa vieras taisi ihmetellä suurta mustaa jättiläistä, mutta rohkaistui hyvin nopeasti tutustumaan paremmin. Nemo haastoi Pabloa leikkiin ja loppujen lopuksi kiipeili Pablon selän päälläkin. Pablo otti vieraan coolisti vastaan, katseli vaan että mitäs tuo nyt tuossa hyörii koko ajan.

Enää kolme luukkua...















...avaamatta Pablon joulukalenterista. Namit on maistuneet pojalle, aina nuuskutetaan kovasti, että saiskos tällä kertaa useamman. Saatiinhan sitä lunta kunnolla vihdoin tänne pimeään eteläänkin! Pablo tykkää lumesta yli kaiken, haluaisi olla vaan ulkona, sukeltaa pää edellä lumeen ja tehdä välillä lumienkeleitä. On jopa sisällä ruvennut potkimaan ovia että päästäkääs minut ulos heti! Pikku käskyttäjä... Eilen käytiin lenkillä huikeassa lumituiskussa. Pabloahan se ei tosiaan haitannut ollenkaan. Oranssit heijastinliivit päällään herra jyräsi eteenpäin intoa täynnä kuin puskutraktori, minä yritin liukastellen pysyä perässä rillit huurussa ja suu täynnä lunta. Mutta ihanaa että on lumentäyteinen talvi!

sunnuntai 13. joulukuuta 2009

Messarissa

Pariin kuukauteen ei ollakaan käyty näyttelyissä, eikä harjoiteltu, joten tulos oli erittäin mieluinen.
Avoimeen luokkaan oli osallistunut seitsemän urosta Pablon lisäksi. Saimme vihdoin taas ERI:n, jota olemmekin odottaneet monen EH:n jälkeen. Tuomari taisi tykätä pojasta, vaikka näppäsikin nakkisormeni pois tieltä, kun tarkasti Pablon hampaita. Pablo osaa jo olla hienosti riehumatta tuomarin tullessa luo. Onneksi on hävinnyt se nuoren pojan ylivilkkaus. =D
Sijoituimme avoimen kolmanneksi ja pääsimme vielä pyörähtämään paras uros kehässä. Arvostelu oli hyvä. Tuomarina Eva Mjelde Norjasta: Voimakas musta uros, jolla miellyttävä pää ja ilme. Erinomainen kaula ja lavat. Hyvinrakentunut runko. Hyvät takakulmaukset. Hyvä karvapeite. Tehokkaat liikkeet.
T kävi hakemassa Pablon pois kehien jälkeen, joten saimme Eijan kanssa rauhassa katsella näyttelyn tarjontaa. Kävimme katsomassa myös agility ja flyball näytökset. Ensimmäistä kertaa olimme myös katsomassa loppuillan Best In Showta. Innostuimme jopa hurraamaan, kun kasiryhmässä palkittiin neljäntenä labradorinnoutaja.

keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Joulun odotusta

Joulukuun 1. päivä avattiin ensimmäinen luukku kohti joulua. Pablo sai lahjaksi kavereiltaan koirien suklaisen joulukalenterin. Paljon ei suklaata ehditty maistella, kun se jo hotkaistiin kokonaisena kitusiin. Sen verran maistuvaa tavaraa taisi luukun takaa ilmestyä. Pablon mielestä ne myös olisi pitänyt saada kaikki kerralla, eikä laittaa seinälle niitä roikkumaan.
Pääsin naapurin kenneliin vierailulle katsomaan pikku labradoripalleroita. Onneksi kaikki olivat jo varattuja, sillä muuten olisin saattanut salakuljettaa yhden kotiin asti. =D Niin ihania vauvoja siellä oli. Toista tuntia katselin niiden temmeltämistä ja syömistä. Sain myös olla mukana niiden punnituksessa. En ollenkaan panisi pahitteeksi, jos meille tulisi toinenkin vekkuli poika...
Pablo
8 vkoa

sunnuntai 15. marraskuuta 2009

Tossutestausta

Sain vihdoinkin ostettua pojulle tossukat ja tänään testattiin niitä ihan käytännössä, kun oli sen verran märkää ulkona. Kokeiltiin jo aikaisemmin tossuja etutassuihin sisällä ja poika ihmetteli ja kokeili niillä varovasti lattiaa, että voikohan näillä mukamas edes astua.
Nyt pistettiin kaikkiin tassuihin ulos mentäessä ja hassusti pomppien muutaman askeleen Pablo päätteli, että kai niillä sitten voi kävellä kun on pakko. Alussa näytti menevän ihan hyvin, mutta sitten ne alkoivat pyöriä jaloissa, eivätkä meinanneet pysyä kunnolla paikallaan. Ja kai se ruopiminenkin oli niillä vähän hankalaa. Taisivat kuitenkin pitää tassukat kuivina, paitsi että ne kyllä vähän hikoilivat siellä sisällä. Että en kyllä ole täysin vakuuttunut tossujen puolesta.


maanantai 9. marraskuuta 2009

Pablo puistossa

Muutama uusi otos pojulista.











tiistai 3. marraskuuta 2009

Lonkkakuvaus

Olimme eilen mukana neljän koiran ryhmässä lonkka- ja kyynärkuvauksissa sekä silmäpeilauksessa Mevetissä.
Tulokset näyttivät hyviltä: Lonkat A/B. Kyynärät 0/0 (ja kuten lääkäri totesi superhyvät kyynärät =D ) Silmät terveet.
Onneksi T oli mukana, koskapa joutui lötköjen koirien kantoavuksi. Siinä niitä kanniskeltiin edestakaisin pehmustetulle pöydälle ja takaisin.

maanantai 2. marraskuuta 2009

Kauden kuumimmat tossut!

Kaveri käväisi lääkärillä, koskapa huomasin että se nuolee tassujaan turhan tiuhaan. No siellähän todettiin sitten furunkoloosia ja antibioottikuurillehan sitä jouduttiin. Lääkäri käski estämään tassukoiden nuolemisen ja suojaamaan niitä myös ulkosalla jos se näyttää aristavan niitä.

Tällaisetko sitten pitäisi tassuihin laittaa...
















Vaiko vielä coolimmat joka pojan muotitossut...











Jos on ihan pakko laittaa, niin ehkäpä yritämme löytää jotkut ihan mustat, jotka eivät kauheasti erotu, ettei kaverit naura meitä ihan pihalle...vai mitä mieltä olette?


keskiviikko 21. lokakuuta 2009

sunnuntai 4. lokakuuta 2009

SNJ Päänäyttely
















...Järjestettiin siis eilen Hyvinkäällä. Ajelimme sinne hienossa kelissä Eijan ja Leon kanssa. Sen verran kuumana pojat kävivät, että mietin mitähän tästä päivästä tulee. Näyttelyyn oli tulossa yli 500 erilaista noutajaa, eli vilskettä tulisi olemaan.
Pablo ja Leo osallistuivat molemmat avoimeen luokkaan. Vaikka Leo onkin käyttölinjan koira, sai se hyvän arvostelun ja noviisina kehässä käyttäytyi erittäin mallikkaasti. Hyvä Leotski!
Pablo sai EH:n (taas kerran...) ja sijoittui hienosti neljännelle sijalle. Olen ihan tyytyväinen, vaikkei sitä ERI:ä tullutkaan, mutta herra käyttäytyi kuitenkin tosi hienosti. Yllätyksenä jouduimme vielä Hindhill´s koirien ryhmään kasvattajaluokan kehään mukaan.
Tuomarina Siv Sando, Norja. Arvostelu: Voimakas hyväntyyppinen uros, maskuliininen pää, hyvä ilme. Hyvinkehittynyt etuosa. Voimakas runko. Hieman laskeva risti. Toivoisin paremmin kehittyneitä takakulmauksia ja hieman voimakkaampaa luustoa. Liikkuu hyvin sivulta katsoen, hieman ahtaasti takaa. Erittäin mukava käytös. AVK 4.

sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Let´s go

Käväisimme näyttäytymässä Hakunilan kansallisessa koiranäyttelyssä. Päivä oli sateinen ja märkä, mutta onneksi lämmin. Saappaat litisten juoksin Pablon kanssa avoimen luokan kehässä. Jostain syystä koira ei oikein ollut halukas esiintymään tänään. Ei juossut kunnolla eikä suostunut pysymään kauaa paikallaan seistessä. Tuomarin antoi tosin tutkia hyvin. Tänään ei mennyt oikein hyvin, mutta ehkä ensi kerralla. =D
Tuomarina Harry Tast. Arvostelu: Hyvä tyyppi. Hyvinkehittynyt oikeanmuotoinen runko. Tasapaino ei löydy seisonnasta eikä liikkeestä. Hyvä leveäkalloinen pää. Täysi pigmentti. Jäykät välikämmenet. Kevyt luusto. Erinomainen karvanlaatu. Ohut häntä. Liikkuu kovin lyhyellä askeleella ja pyrkii pomppimaan laukassa. AVO H.

lauantai 5. syyskuuta 2009

Leotski kylässä

Eilen kävi Leo-labradori Pabloa moikkaamassa. Kävimme ensin viereisessä koirapuistossa juoksemassa pois pahimmat energiat. Leon vieressä huomaa kuinka paljon Pablo on kasvanut ja rotevoitunut. Vielä kesän alussa ne olivat suurinpiirtein samankokoiset ja välillä katsoimmekin niiden juostessa, että kumpi onkaan kumpi. Leo on käyttölinjan koira ja nyt niistä huomaa vasta kunnolla niiden erilaisuuden. Leo on sutjakka ja P pötköä mallia.
On myös jännää huomata miten uroskoirat kasvavat ja miten niiden urosten ominaisuudet muuttuvat. Ennen Pablo ei välittänyt ollenkaan jos sen selässä hyppi ja lähti lähinnä pois jos joku sille haukkui tai murisi. Nykyään se melko heti murahtaa, että pois sieltä selästä. Samoin lenkillä jos joku uros murisee sille, se yleensä vastaa murahtaen takaisin, että älä mulle ala. Että on tullut näitä macho man piirteitä. Ensimmäisenä se ei ole kuitenkaan murisemassa kellekään.
Puistossa pojat ottivat leikkisästi selvää kumpi onkaan pomo. Hetken nujakoinnin jälkeen Pablo selätti Leon ja piti tassua coolisti sen rinnan päällä, tyyliin pysys siellä maassa vaan juniori.



perjantai 4. syyskuuta 2009

Harjoittelua metsikössä

Keskiviikkona olimme metsässä tekemässä hakuruutua Sulon ja Leon kanssa. Lokit ja fasaanit saivat kyytiä. Leo päätti käydä piehtaroimaan lokkien päälle. Fasaanit se jätti rauhaan, koska tykkää niistä enemmän. Pablo taasen yritti alkaa nakertamaan ensimmäisen hakemansa lokin siipeä. Kunnon murina ja lokki pois pojalta äkkiä. Sen jälkeen se taisi saadakin jutun juonesta kiinni, koskapa haki tosi hyvin ja innoissaan seuraavat linnut. Noutaminen sujui mielettömän hyvin molemmilta pojilta alkukommelluksien jälkeen. Ehkäpä on siis mahdollista joskus päästä jopa taippareista läpi! Sulolla oli ensimmäinen tutustumiskerta lintuihin. Se löysi linnut hyvin, muttei halunnut tuoda niitä luokse. No Sulohan ei tosin olekaan noutaja. Se on enemmänkin jälkipoikia. Mutta ehkä sekin vielä tuo niitä kunhan pääsee harjoittelemaan.

maanantai 31. elokuuta 2009

Mustikkamasu

Viimeinen lomaviikko on sitten vietetty. Ilmat olivat onneksi suosiolliset. Kävimme Pablon kanssa Mäntsälässä parin tunnin mustikanpoimintaretkellä. Kaveri tykkäsi kovin kirmailla pitkin metsää repien monimetrisiä oksia mukaansa ja hyppien mättäiden yli. Välillä kun puhti loppui, se pani pitkäkseen mustikkamättäille. Mahaa pyyhkiessä pyyhe muuttuikin sitten osaksi mustikanväriseksi. Mustikoita Pablo ei juuri itse maasta syö, mutta karviaispensaaseen se kyllä työntää päänsä ja napsii marjoja. Piikit eivät näemmä haittaa ollenkaan.
Kävimme myös vierailemassa Lahdessa, jonka ajaksi poika jäi Mäntsälään hoitoon. Sillä aikaa se ehti mm. murista ja haukkua nuohoojan. Uskaltaakohan nuohooja tulla uudestaan... Se on nyt keksinyt tämän vieraille miehille haukkumisen jostain syystä. Toivottavasti se menee ohi.

sunnuntai 16. elokuuta 2009

Labujen Club Show

Labradorien club show alkoi tänään sateisissa merkeissä. Siinä vaiheessa kun saavuimme Pablon kanssa paikalle, sade onneksi hellitti, näimme jopa aurinkoakin myöhemmin.
Avoimessa luokassa oli seitsemän osanottajaa, joista Pablo sijoittui hienosti neljänneksi. Erittäin mielissäni olen siitä, miten se on kehittynyt ja osaa jo olla nätisti ilman kummempia sähläämisiä. Eikä suurikokoinen tuomarikaan pelästyttänyt poikaa, jolla on viimeaikoina ollut hieman "mörköpelkoa". Pablo sai palkinnoksi säkillisen ruokaa, syötävän frisbeen ja ääntelevän lampaan.




















Tuomarina toimi Didier Schaer. Arvostelu: Very nice dog. Good head. Good, kind expression. Good reach of neck. Very good front. Good length of ribs, good topline. Good substance. Good tail. Moves well. Good dog, good coat.

maanantai 10. elokuuta 2009

Jäljellä




































Viime viikolla kävimme kamujen kanssa tekemässä jussilla jäljen Haltialan metsiin. Siitä onkin aikaa kun ollaan viimeksi tehty jälkeä tai mitään muutakaan riistaan liittyvää (ne taipparitkin piti suorittaa...)
Tällä kertaa Pablolla ei oikein riittänyt mielenkiinto jälkeä kohtaan ja jäljestys menikin sitten suurimmaksi osaksi pelkäksi edestakaisin juoksemiseksi. Toisen kerran yritin mennä hihnan kanssa, jos se lähtisi paremmin, muttei sekään tuottanut haluttua tulosta, ei suostunut edes lopussa ottamaan jussia suuhunsa. Liekö pupu liian jäässä vielä, ei vaan kiinnostanut tarpeeksi. Voi olla että lämmin ilma ja "häiriötekijätkin" olivat osasyynä. Konkari Q teki tehtävän ja toi pupun loppuun asti. Sulollakin meni hyvin, vaikkei ottanut jussia suuhunsa.






















Kuvat W.Pironetti

maanantai 20. heinäkuuta 2009

Kesäreissu

Teimme pienen kesälomareissun Kalajoen kautta Ouluun kummipoikani perheen luokse. Kalajoella yövyimme pienessä herttaisessa aitassa ja kävimme ihastelemassa hiekkarantaa, josta Pablo tykkäsi kovin.















Oulussa Pablo sai paljon huomiota, koko ajan riitti halaajia ja P tutustui myös perheen 1-vuotiaaseen kultaiseen Sisuun. Pojat tulivatkin hyvin juttuun, saivat juosta pihalla ja metsässä. Kävimme myös meren rannalla uimassa, jossa hullaantuneet pojat polskivat.















Lauantaina veimme molemmat koirat Oulun koiranäyttelyyn. Ensikertalainen ja hieman ihmeissään oleva Sisu pärjäsi hyvin ja sai tulokseksi H:n. Pablo esiintyi älyttömän hienosti, totteli hyvin ja oli aivan rauhallinen tuomarin tullessa tutkimaan. Sain siis yllättyä iloisesti. =D Nimittäin ensimmäinen kerta kun se ei häslännyt ollenkaan.









Tuomarina toimi Bolette Heering Tanskasta. Arvostelu: Masculine, kind expression. Ears a little high set. Good reach of neck. Well angulated in front & rear. Ok ribcage. Sloping group. Could be more stable in hocks. Hard coat, but lacks undercoat. Moves healthy with good flow. Very good temperament. EH

sunnuntai 5. heinäkuuta 2009

Kiroileva siili

Takapihan avara luonto oli taas valloillaan perjantaina. Siili ystävämme tulivat taas kerran pihalle Pablon iloksi... tai kauhuksi. Siilin nähdessään se ryntää sen luo rähisten ja haukkuen. Se ei oikein tiedä miten siihen pitäisi suhtautua, kai se on aika pelottava, kun ei heti lähdekään juosten pois vaan käpertyy kerälle.
Siilit eivät näköjään pelkää Pabloa ollenkaan, vaan tulevat aina välillä pihalle tuhisemaan. Muutamaan otteeseen yksi tuli ihan kuin uhallaan puolijuoksua Pablon selän takaa, puhisi ja sähisi hetken aikaa kukkaruukun takana, meni sitten aidan ali toiselle puolelle. Sieltä sitten kurkkasi kulman takaa selvästi katsoen, missä se peto luuhaa, kun ei tällä kertaa huomannut ollenkaan. Istuttiin patiolla ja kaveri vaan kurkki siinä metrin päässä aidan alta, eikä pelännyt yhtään. Ihan mukavaa iltaohjelmaa.
Tänään piti mennä Hyvinkään koiranäyttelyyn, muttei sitten päästykään kun poika joutui antibiootti ja kortisooni kuurille. Taas tulehduksia ja kauhea paksu hilse alaselässä. Otettiin allergiatesti lääkärissä ja odotellaan vastausta siitä. Lopetetaan varmaankin nappulan syönti ja aloitetaan kotiruoka. Pablo oli todella hienosti lääkärissä, ojensi vaan coolisti tassunsa lääkärin ottaessa verikoetta, vaikka emäntää meinasi alkaa heikottaa.

sunnuntai 21. kesäkuuta 2009

Casanova

Viimeisessä Labradori-lehdessä oli artikkeli otsikolla: Asuuko kotonasi Casanova? Käsi nousee ylös...täällä. Taitaa olla poika siinä iässä, että ulkona voisi viettää vaikka koko päivän haistellen aina samoja kohtia yhä uudelleen ja uudelleen. Sitten kun se paras haju löytyy lyödään vitosvaihde päälle, suljetaan korvat, ja vedetään hullun kiilto silmissä ja kuola valuen omistaja raukkaa perässä, joka nolona yrittää ladella koiralle käskyjä äänensävy vaihdellen. Mikään ei tässä vaiheessa enää toimi. Ehkä reitin vaihto, jos vähemmän hajuton reitti löytyy.
Kerran joku oli tuonut (erehdyksessä toivon...) juoksuisen nartun läheiseen koirapuistoon jonne menimme. Onneksi se oli toisessa aitauksessa. Pablo näet yritti jo kaivaa aitauksen ali toiselle puolelle. Miten siinä sitten olisi käynytkään, jos tyttö olisi ollut samalla puolella aitaa, en halua edes tietää. No koko ilta oli sitten vähemmän tai enemmän vinkumista ulos, rauhoittumisesta puhumattakaan.
No ei se aina onneksi tällaista ole, silloin tällöin jos lähellä on joku juoksussa. Tämä on tätä uroskoiran arkea.















Tänään kävimme Rajasaaressa uintireissulla. Se on mukava ja iso paikka, jossa koirat saavat juosta ja uida omassa tahdissaan. Näimme muitakin viikonlopun viettäjiä saaressa, joita kaunis ilma oli houkutellut ulos. Pablo ihastui erityisesti mustaan labradorineiti Lissuun...yllätys.. =D

perjantai 19. kesäkuuta 2009

Pablo toivottaa aurinkoista Juhannusta!

Vietämme Pablon kanssa kaupunkijuhannuksen. Aamun sateinen sää ei juuri mieltä nostanut, mutta nyt näyttää jo kirkastuvan, eikä tänään kuulemma enää sada. Päästään siis patiolle grillaamaan! Pablokin saa varmaan jotain juhannusherkkuja.

sunnuntai 14. kesäkuuta 2009

Vesipeto mökillä















Vietimme ihanan luksusviikonlopun kaverini mökillä Pablon ja kahden ystäväni kanssa. Nautimme hiljaisuudesta, saunomisesta, uimisesta ja hyvästä ruoasta. Pablolla oli kivaa, kun sai tepastella vapaana ja käydä uimassa silloin kun halusi. Saunassakin kävi kurkkaamassa, mutta totesi sen liian kuumaksi. Oli jännää uida ekan kerran kaverin kanssa rinnatusten, se ui mukana, ei yrittänyt pelastaa eikä raapia. Mökki oli kyllä varsinainen uimarikoiran unelmapaikka.
Teimme myös retken Linnavuorelle. Puhkuimme ylös jyrkkää rinnettä, mutta maisema kyllä korvasi sen vaivan. Seurasimme myös kohti tulevaa ukkosmyrskyä
terassilla, mutta onneksi se ei tullut ihan päälle rytisemään, kiersi meidät sopivasti matkan päästä.






keskiviikko 10. kesäkuuta 2009

Koirapuistossa

Vihdoinkin tuli vähän parempi ilma, mittari näytti jo 18 plussaa! Käytiin Pablon kanssa koirapuistossa moikkaamassa Suloa ja vietiin sille samalla 2-vuotis synttärilahja. Puistossa oli saapuessamme kaksi sakemannia, toinen 3 kk ja toinen 10 kk. Pabloa jännitti selvästi hieman tämä isompi kaveri, joka vielä haukkui yrittäen saada mukaan leikkiin. Pablohan ei juuri haukkumisesta perusta, joten ei lähtenyt sitten leikkiin mukaan. Mutta osasi sitten kuitenkin rentoutua vähän ajan päästä.
Pallon päälle hyppy onnistuu jo näin hyvin, ei enää pelkkää mahalleen lötköttäen menoa siihen. =D
(kuvissa muutama uusi otos, myös Sulosta)

keskiviikko 3. kesäkuuta 2009

Ankka suussa

Pablo sai eilen Sulolta myöhästyneenä synttärilahjana kumisen ääntelevän ankan. Se sai heti huippusuosion! Kävimme Pablon kanssa viilentymässä Haltialassa Vantaan joessa ja heittelin sille ankkaa veteen. Kaveri haki sitä ihan innoissaan kerta toisensa jälkeen, eikä olisi malttanut lähteä kotiin ollenkaan. Lenkillekin se piti ottaa vielä mukaan ja se kantoi sitä suussaan ylpeänä koko matkan tiputtamatta sitä ollenkaan. Ensimmäinen kerta kun se halusi kantaa jotain noin innokkaana.

perjantai 22. toukokuuta 2009

Näyttelypäivä

Labradorien erikoisnäyttely pidettiin Tuomarinkylän vinttikoirakeskuksessa torstaina. Vietimme siellä lähestulkoon koko päivän. Onneksi ilma pysyi hyvänä, eikä sadetta näkynyt. Näimme paljon upeita koiria ja muutaman pikku pennunkin. Pablon kehä alkoi vasta puoli kolmen maissa.
Tuomarina toimi englantilainen Marilyn Nightingale. Arvostelu: Kind head, although ears are a little high set. Good eye cold??? but would prefer better eyeshape. Good front angulations. Level topline. Well spring rib. Good quarters. Sufficient bone. Good double coat. Needs to settle in movement.
AVO EH.















maanantai 11. toukokuuta 2009

Treenausta ja sähellystä

Vihdoin saimme pakastimessa olevat riistat käyttöön, kun lähdimme Leon ja Eijan kanssa metsään pientä treeniä varten. Piilotimme linnut tutustumisen jälkeen metsikköön ja ensimmäisellä oli tarkoitus tehdä markkeeraus. Treenit menivät sikäli vähän sähläykseksi, kun Pablo pääsi irti ennen markkeerausta ja lähti etsimään muita lintuja. Löysi lokin ja toi sen luokse. Sitten kun tehtiin markkeeraus vaakulla, se haki sen mutta lähti sen kanssa juoksentelemaan ja riepotti sitä mennessään. No seurauksena se joutui puuhun kiinni odottelemaan ja harjoiteltiin sitten Leon kanssa. Leo ihastui fasaaniin, eikä halunnut enää muita lintuja ottaakaan. Hänelle kelpasi siis vain paras.
Sitten tehtiin jälki. Pablo päästettiin sitä kokeilemaan. Ei mennyt ihan jälkeä pitkin, mutta uskalsi nyt vapautuneemmin lähteä etsimään jänöä kuin viimeksi. Ja toi sen ylpeänä luokse.
Hieman vaatii tämä homma treenaamista, varsinkin tämän jälkeen en usko että kaveri ihan heti voisi mennä kokeeseen. Mutta katsotaan sitten syksymmällä mikä on tilanne silloin.
Kuvassa Pablo kantaa fasaania.


keskiviikko 6. toukokuuta 2009

Väärä-Mustalla treeneissä

Eilen illalla olimme viimeisen kerran treenaamassa taippareihin ryhmän kanssa. Tällä kertaa oli riistaan tutustumista: oli vaakkua, lokkia ja kania sekä vesityöskentelyä. Otsikon nimi viittaa lampeen, jossa sitten käytiin vesitreenit.
Ensimmäisellä rastilla oli vaakku. Poika ihmetteli varista, eikä ottanut sitä heti suuhun. Ohjaaja laittoi vaakun sukkaan ja härnättiin sitten sillä, jotta Pablo olisi ottanut sen. No se kelpasi sitten, kun ei ollut höyheniä häiritsemässä. Seuraavaksi sukka pois ja vaakku paljaaltaan suuhun. Sen kanssa käveltiin metsikössä hetken aikaa. Lokin kanssa sama juttu, ei kelvannut heti, vaan piti sukittaa ensin. Sen jälkeen kelpasi ja otti hienolla otteella suuhun.
Kolmas rasti oli pupu. Se oli kaikista tutuin ja sen se ottikin heti suuhun ilman kummempia ihmettelyjä. Pupulla tehtiin vielä jälki, joka hieman epäonnistui. Pablon kanssa ollaan tehty jälkeä, mutta aina niin että seuraan perässä hihnan kanssa. Joten nyt kun sen olisi pitänyt itsenäisesti lähteä jäljestämään, se meni hetken matkaa, mutta palasi sitten hepulijuoksua takaisin. Kai se hämmentyi, kun en seurannutkaan mukana. Minun piti sitten kävellä hetken matkaa sen perässä ja se hakikin sitten pupun ja juoksi sen kanssa aloituspaikkaan. Sillä ei siis ole tarpeeksi vielä itseluottamusta työskentelyyn metsässä. Tämä kaipaa treenausta.
Vesityöskentely meni erinomaisesti, siitä huolimatta että ranta oli todella vaikea. Toisinsanoen vesi alkoi heti rannasta syvänä, siinä ei voinut ensin kahlata eteenpäin. Ensimmäisen kerran Pablo lähti hakemaan lokkia ja upposi tietenkin veden alle. Mutta ei siitä onneksi pelästynyt vaan lähti reippaasti uimaan kohti lokkia ja toi sen perille asti. Niskasta tosin piti nostaa rannalle, kun ei siitä itse olisi päässyt, sen verran jyrkkä ranta oli. Toinen kerta olikin vaikeampi, koska se ei uskaltanut heti mennä veteen. Pelkäsi sitä pudotusta. Lokki vei kuitenkin voiton ja poika polskahti sitä hakemaan.
Kaikenkaikkiaan hieno ilta. Tähtäämme tämän kesän taipumuskokeisiin, joten tästä alkaa sitten itsenäinen treenaaminen. Tutustuimme kurssilla mukaviin ihmisiin, joista ehkä saamme myös treeniseuraa.

sunnuntai 3. toukokuuta 2009

Menoa ja meininkiä

Pablo oli kovasti mukana puksipuun istutuksessa. Se on niin kovin auttavainen aina, välillä liiaksikin asti ...














Eilen illalla kävimme Quattron kanssa uimareissulla Haltialassa. Pojat pääsivät temmeltämään kunnolla ja Pablo oikein sukelsi veden alle kepin perässä. Sen jälkeen vielä kunnon peliä pallon kanssa. Tai lähinnä Q hakee ja Pablo juoksee perässä, saa jopa joskus napattua pallonkin pelimieheltä.































lauantai 2. toukokuuta 2009

Pablo 2 v

Tänään on Pablon synttärit, poju täyttää jo kaksi vuotta! Pablo sai lahjaksi vaaleanpunaisen röhkivän possun, jota se on retuuttanut jo aamupäivän. Oli vaikea saada hyvää kuvaa, kun kaveri oli liikkeessa sen kanssa koko ajan. Possu sai kyytiä, eikä kohta ole enää edes vaaleanpunainen ;D Illalla sille tarjoillaan vielä nakkikakku.

lauantai 25. huhtikuuta 2009

Lahdessa

Tänään Pablolla oli taas näyttelypäivä. Nyt onkin sattunut kaksi näyttelyä peräkkäisinä viikonloppuina. Tällä kertaa olimme Lahden kansainvälisessä näyttelyssä. Menimme jo eilen Mäntsälään, jottei olisi niin pitkä matka ajaa aamulla paikalle. Aamulla haimme sitten kaverini Lahdesta seuraksi näyttelyyn ja menimme hallille. Säpinää oli taas ilmassa ja koiria paljon. Tällä kertaa olin ilmoittanut Pablon avoimeen luokkaan, kohtahan se täyttääkin jo kaksi vuotta ettei edes pääse enää nuorten luokkaan.
Tuomarina toimi Jukka Kuusisto. Arvostelu: Hyvät mittasuhteet omaava, hyväluustoinen uros. Hyvä selkä. Rungoltaan vielä hieman kapea. Eturaajoissa ulkokierteisyyttä. Hyvät takaraajat. Hyvä karvapeite. Liikkuu hyvin.


perjantai 24. huhtikuuta 2009

Kolmas treenipäivä

Eilen olimme taas taipparitreeneissä. Tällä kertaa meitä oli vain kolme koirakkoa paikalla. Aiheena oli hakuruutu. Ohjaaja kävi piilottamassa dameja pitkin metsää aika isolle alueelle. Ensimmäisenä tehtiin markkeeraus, jonka jälkeen koira lähetettiin etsimään muita piilossa olleita dameja. Markkeerauksen Pablo teki suht hyvin ja lähti uudestaankin etsimään, vaikkei se näyttänyt oikein tajuavan mitä siltä odotettiin. En ole ennen tehnyt sille hakuruutua, joten se vähän takkuili.
Pienellä avustuksella se löysi vielä muutaman, mutta sitten innostus lopahti. Se vaan haisteli, nosteli jalkaa ja käveli yhden damin ohi ottamatta sitä enää. Siinäpä sitten mietitäänkin, että miten sen innostuksen saisi kestämään kauemmin. Ja pieneksi ongelmaksi muodostui myöskin se, että se ei lähtenyt yksin kovin kauaksi minusta etsimään. Koska pysyttelee muutenkin aina suht lähellä minua, niin ei tajunnut että nyt saa ja pitäisikin etsiä paljon kauempaa. Täytyy treenata tätä sitten riistalla ja toivoa että se hakisi sitä paremmin, siinä on kuitenkin enemmän hajua.

sunnuntai 19. huhtikuuta 2009

Sipoossa hytisemässä

Tänään olimme Sipoon koiranäyttelyssä. Näyttely oli ulkona ja vähän kylmä siellä ehti tulla odotellessa. Aurinko tosin pilkahti välillä lämmittämässä.
Pitkä tauko ehtikin tulla edellisestä näyttelystä. Pablo kävi vähän kierroksilla ja innostui liikaa. Ei olisi malttanut odotella vuoroaan ja jouduinkin sen kanssa kävelemään kehän lähistöllä, jotta se hieman edes rauhoittuisi. Nuorten ryhmässä piti olla kolme urosta, mutta olikin sitten vain kaksi. Kaveri ei meinannut tällä kertaa asettua seisomaan kunnolla (olisi pitänyt olla sitä nakkia..) ja tuomarin tullessa tarkastamaan heittäytyi vaihteeksi pablomaisen yli-innokkaaksi, jep jep. No hän totesi tyynesti, että tämähän on niin nuorikin vielä. No kohta ei voi enää laittaa pentumaisuuden tai nuoruuden piikkiin, pitäisi saada kaveri hieman rauhoittumaan tutkittaessa. Mutta minkä sille voi että innostuu, kun joku osoittaa huomiota =D Varsinainen epeli siis taas kerran!
Tuomarina toimi Matti Luoso. Arvostelu: Erittäin hyvän tyyppinen nuori uros, hyväilmeinen pää. Alaleuka voisi olla hieman vahvempi. Oikea purenta. Tummat silmät, hyvä kaula ja niskalinja. Hyvä luusto, melko hyvät käpälät. Eturinta vielä kapea ja runkoon saa tulla lisää volyymia. Sopivat kulmaukset. Liikkuu melko hyvin. Mukava luonne.
Että eikun bodaamaan sitten!
Näimme näyttelyssä myös Pablon siskopuolen Doran, joka pärjäsi taas erinomaisen hienosti, ERI1, PN1, SERT, ROP. Hyvä pikku Dora!
Mukava päivä viileydestä huolimatta!

perjantai 17. huhtikuuta 2009

Metsässä kahden hulivilin kanssa

Kävimme eilen parin tunnin metsäkävelyllä Leon ja Eijan kanssa Pakkalan metsissä. Hetken painimisen ja juoksemisen jälkeen päätimme harjoitella vähän markkeerauksia, kun kummallakin on treenaus jäänyt vähän vähemmälle. Pojat olivat todella energisellä päällä ja kumpikin lähti tehokkaan innokkaasti hakuun. Muutaman kerran ne eivät osanneet arvioida damin putoamispaikkaa oikein, vaan etsivät liian läheltä. Mutta lopulta dami kuitenkin aina löytyi pienellä avustuksella. Kerran Pablo ei ottanut damia ollenkaan, kun heitto tuli liian kaukaa ja kun se loppujen lopuksi löysi sen, innostus damia kohtaan oli jo lopahtanut, eikä se tuonut sitä ollenkaan. Pitääkin näin alussa ottaa siis mieluummin varman päälle, eikä heitellä liian kaukaa. Loppujen lopuksi markkeeraukset onnistuivat suht hyvin.














Sir James ja Herra Pablo