sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Rally-tokoa

 Pablon kanssa ollaan käyty labbiskerhon järkkäämällä rally-toko kurssilla nyt kahteen otteeseen. Molemmat tykkäämme siitä tosi paljon, kun se ei ole liian tiukkapipoista hommaa. Se sopii meille hyvin.

torstai 24. lokakuuta 2013

SYKSYISIÄ KUVIA

Tässä muutamia inspiraatiokuvia eräälle fanille ;).
Pojat tykkäävät syksystä ja Pablo on kova poika auttelemaan pihahommissa, kuten yhdestä kuvasta voi todeta. Innostui jopa siinä määrin, että kuvan oton jälkeen harava oli puolet lyhyempi.

Pablon kanssa käytiin tässä syksyllä labbiskerhon järjestämä rally-tokon alkeiskurssi. Molemmat tykättiin kurssista ja nyt odotellaan jatkokurssia alkavaksi. 


 





keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Näyttelyitä

Ollaan Rudi pojan kanssa oltu muutamassa näyttelyssä, mutta mitään kovin mainitsemisen arvoista ei tuloksissa ole ollut.

Porvoossa olimme 14.9. ja siellä tuomarina toimi Jouko Leiviskä. Arvostelu: Erittäin hyvän tyyppinen. Hyvät mittasuhteet omaava, hyvä kaula. Suorahkot lavat hieman häiritsevät ylälinjaa. Erinomainen rintakehän syvyys ja ringon tilavuus. Hyvä pää, hieman paksut posket. Hyvä leveä reisi. Hyvän laatuinen turkki. Ei parhaassa mahdollisessa kunnossa. Liikkuessa hieman takakorkea. Liikkuu ahtaasti takaa. Esiintyy erinomaisesti.
Tällä arvostelulla tuli kuitenkin AVO ERI, AVK 2.



















6.10 ajoin Hämeenlinnaan. Tuomarina oli Alar Muurisepp. Arvostelu: Hyväntyyppinen ja hyvänkokoinen uros. Hyvä pää, hieman epäsuora selkälinja. Hyvin kehittynyt rintakehä. Hieman löysät eturaajat ja ahtaat takalinjat. Hyvät liikkeet. Hyvä luonne.
Ja tällä saatiin sitten AVO ERI, AVK 3.

Kaikenlaista.

Ensi sunnuntaina pitäisi ajella sitten Lahteen, saas nähdä miten siellä käy. Siinä onkin sitten tämänvuotiset näyttelyt purkissa.



lauantai 7. syyskuuta 2013

Tänään Hakunilassa...

...oli todella lämmin ja aurinkoinen syyskuunpäivä. Rudin esiintyminen ei mennyt ihan nappiin ja olin todella harmistunut, kun en saanut kaveria seisomaan kunnolla. Mutta yllätyksekseni pääsimme EH:lla kuitenkin avoimen neljännelle sijalle, mikä oli ihan hyvin sillä esiintymisellä.

Brightersin leiri oli taas hyvin edustettuna ja päivän aikana nähtiin huikeita tuloksia. Ikinä ei ole jännittänyt niin paljoa seuratessani paras narttu kehää, kuin tänään. Kehässä oli mukana kolme Brighter´sin koiraa. Koko meidän porukka hurrasi kehän laidalla, kun PN kehän voiton nappasi Nelli (Brighter`s Juicy Couture). Nelli sai ekan sertinsä ja oli upeasti vielä ROP! Onnea Elina ja Nelli!

Tuomarina Astrid Lundava, Viro.
Hyvä koko. Hyvä luusto. Hyvät mittasuhteet. Hyvän mallinen vankka pää. Hyvin asettuvat korvat. Vahva kaula. Hyvä selkälinja. Lyhyt olkavarsi. Liian korkea kinner. Liikkuu edestakaisin katsottuna epäkorrektisti. Liikkuu riittävällä askeleella. AVO EH, AVK 4.








 

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Club Show 2013

Lauantaina vietettiin päivää perinteisen Club Shown merkeissä. Oli kiva nähdä taas monta koiratuttua paikalla. Rudin avoimessa luokassa kisasi peräti 11 koiraa ja taso oli niin kova, ettei tällä kertaa tullut sijoitusta, mutta onneksi muut Brightersit toivat ruusukkeita teltan reunaan ihailtavaksi.

Tuomarina Sonia Czajor. Arvostelu: Compact male. Well proportioned. Nice depth of chest. Nice neck and topline. Masculine head, would like more stop. Correct front & rear angulations. Moves well.

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Eka serti ja ROP!

Eilinen päivä vietettiin nuoriherra Rudolfin kanssa Hyvinkäällä hyvinkin helteisessä säässä.
Päivä ei alkanut kovin hyvin, meinasin nimittäin myöhästyä koko kehästä, kun ajoin harhaan viimeisillä kilometreillä. Onnekseni tajusin kuitenkin lopulta mihinpäin piti suunnistaa ja ehdin kuin ehdinkin juosta kehän laidalle juuri ennen Rudin kehäänmenoa. Melkein hengästyneenä sitten vain kehään juoksemaan uudelleen. Ajattelin, ettei se kovin hyvin voinut mennä, kun ei ehditty juurikaan rauhoittua ja namitkin unohtuivat kotiin, mutta erihän sieltä tuli kuitenkin ja avoimen luokkavoitto ja lisäksi SA. Ja toiseksi tuli vielä Brightersin Mörkö-poika, joten avoimen kehä meni hienosti.
Tämähän tarkoitti siis sitä, että saimme mennä myös PU-kehään. Sitä en sentään uskonut voittavamme, kun siellä oli kuitenkin yksi valio-koirakin, mutta niin vain kävi, että nuorukainen voitti koko PU-kehän ja nappasi ihka ensimmäisen sertinsä, oi onnea! Hetken päästä vasta tajusin, että sehän tarkoitti sitä että Rudi oli myös joko VSP tai ROP. ROPin se sitten sai ja täytyy sanoa, että olen kyllä vieläkin hieman pyörällä päästäni kuinka hienosti poika pärjäsi.
Ryhmäkehää piti sitten jäädä vielä odottamaan koko päiväksi. Onneksi saimme siirrettyä häkit varjopaikkaan ja seurakseni jäi hyvät kannustusjoukot, joten ei tarvinnut yksin odotella ja jännittää. En ole ennen päässyt ryhmäkehiin asti, joten se kyllä jännitti jonkun verran. Loppupäivästä aloimme olla aika nuutuneita koko sakki helteen takia. Rudikin oli jo aika väsynyt eikä jaksanut kauheasti asennossa seistä, mutta se ei haittaa, pääsimme sentään pyörähtämään siellä muiden ryhmän 8 koirien kanssa. Mahtavan hieno päivä kaikenkaikkiaan!
Myös Brightersin Nelli-tyttö pärjäsi hienosti ollen avoimen toinen. Täytyy vielä kiittää Elinaa ja Tiian porukkaa, kun jaksoivat olla kanssani loppuun asti seurana
ja auttamassa.

Tuomarina toimi Anna Brankovic Serbiasta.
Good size and format. Excellent bone. Beautiful masculine head. Strong muzzle. Wellfilled under the eyes. Correct eyes and ears. Strong neck. Typical topline. Good tailset and carriage. Well developed chest. Correct quarters angulations. A bit loose elbows. Free movement. AVO ERI, AVK 1, SA, PU1, SERT, ROP.








keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Kesäpoikia

Meillä ollaan kesälomalla. Se tarkoittaa sitä, ettei olla treenattu, ei sitten mitään. Ei vaan jaksa eikä saa aikaiseksi, kun on näin lämmin. Uimassa ollaan käyty muutaman kerran, mutta sekin on jäänyt, kun Pablo sai samantien hotspotin häntään ja pahan bakteeritulehduksen, että se siitä uimisesta.

Toukokuussa Rudolf kävi luonnetestissä. Se olikin todella mielenkiintoista. Meni aivan toisin, kuin olin odottanut. Luulin, että Rudi olisi rähjännyt ja puolustanut kunnolla, mutta mitä vielä! Tämän lungimpaa kaveria saa kyllä hakea, sehän katseli vaan muualle, eikä pelännyt mitään. Pisteitä kertyi 93.


torstai 9. toukokuuta 2013

Hyvä päivä

Tänään lähdin Rudi-pojan kanssa hivenen sateisessa säässä kohti Tuomarinkylää ja näyttelyä. Päivä osoittautui kuitenkin oikein mainioksi ja aurinkoiseksi.

Rudolfin kehässä kisasi kuusi koiraa, joista kolme olikin saman kennelin kasvatteja eli Brighter´s koiria. Rudi taisteli itsensä toiselle sijalle erittäin tiukassa kisassa. Tuomari nimittäin arpoi jonkin aikaa kumman koiran laittaisi voittajaksi,  Rudin vaiko keltaisen uroksen, mutta päätti sitten harmiksemme laittaa keltaisen uroksen avoimen kehän voittajaksi. Saimme kuitenkin SA:n, joka on Rudin ensimmäinen ja pääsimme siis pyörähtämään PU kehässä. Sieltä ei enää palkintosijoja herunut, mutta yllätykseksemme Rudolf pokkasi itselleen vielä vara sertin. Saamme siis olla erittäin tyytyväisiä tähän päivään! Hieno poika!

Tuomarina toimi Reia Leikola-Walden. Arvostelu: Oikealinjainen tanakka uros. Voimakas oikealinjainen pää. Hyvä kaula ja ylälinja. Hieman lyhyt olkavarsi. Tilava rintakehä, voisi olla aavistuksen hoikempi. Riittävästi kulmautunut takaosa. Oikeat rodunomaiset linjat, mutta aavistuksen matalaraajainen vaikutelma. Liikkuu hieman kapeasti mennentullen, riittävällä askelmitalla. Erinomainen turkki ja luonne.
Tällä arvostelulla saimme tuloksen AVO ERI, AVK 2, SA, VASERT

Toissapäivänä kävimme Rudin kanssa tekemässä muutaman vesinoudon. Muistaakseni se ei olekaan päässyt vielä tekemään noutoa lokilla, mutta siitä huolimatta se teki oikein mallikkaat ja innokkaat vesinoudot.

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Synttäreitä

Molemmat pojat täyttivät vuosia tässä keväällä. Rudi täytti maaliskuussa kolme vuotta ja Pablo vapun aikoihin kuusi. Taas joutuu kysymään, että mihin tämä aika oikein katoaa... Pikku palleroista on jo kasvanut oikein komeita poikia.

Molempia juhlittiin vappuna nakki-patee kakkujen kera. Ikävä kyllä kuvamateriaalia näistä juhlista ei ole, sen verran nopeasti kakut katosivat kaveruksien suuhun.

Tässä nämä perinteiset pallerokuvat.


sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Leiriviikonloppu Rudin kanssa Hauholla

Tämä viikonloppu tuli vietettyä labradorikerhon järjestämällä nome leirillä Hauholla. Asuimme kaikki kuusi Brightersin koirakkoa saman katon alla. Pojat saivat omat huoneet ja tytöt jakoivat kaksi muuta. Rudista olikin niin ihanaa kun sai riehua tyttöjen kanssa joka ilta.

Leiri oli oikein antoisa ja saimme hyviä vinkkejä noutamiseen ja muuhunkin yhteistyöhön koiran kanssa. Jostain syystä Rudi ei ollut kovin innostunut noutohommista leirillä, vaikka oli juuri viikkoa aikaisemmin kuitenkin noutanut muutaman damin suht mallikkaasti metsästä. Markkeerauksiin lähdettiin nenä maata viistäen, haistettiin damia ja jatkettiin eteenpäin nuuskimista... Kyllä se vain on niin, että tällä koiralla on jäljestys enempi verissä kuin nouto. Vesinouto damilla tosin sujui erittäin hienosti ja siihen olikin hyvä lopettaa viikonlopun treenit hyvillä mielin. Nyt vaan sitten ahkeraa treenausta, koska tarkoituksenahan olisi kuitenkin vielä koittaa läpäistä ne taipparit tänä vuonna. Huh!

Rankan leiriviikonlopun jälkeen poika on aivan poikki ja makaa tuolla sammuneena taju kankaalla. Väsynyt on ohjaajakin. Hyvää yötä ja näkemiin.

maanantai 29. huhtikuuta 2013

Lahti KV

Sunnuntaina ajelin poikasen kanssa Lahden kansainväliseen näyttelyyn. Ei tullut turhaan lähdettyä sinne, Rudolf nimittäin esiintyi varmoin ottein ja voitti luokkansa ainoalla ERIllä! SA jäi saavuttamatta, mutta tuomari oli kovin tiukka eikä sitä jaettukaan sinä päivänä kuin muistaakseni kolme urosten luokissa. Hieno päivä!

Tuomarina toimi Annukka Paloheimo.
Erinomainen tyyppi. Seistessä hieno ylälinja. Vahva kaula. Hyvä runko. Voimakkaat posket. Hyvä purenta. Takaosa saisi olla voimakkaampi. Takaliike saisi olla pontevampi. AVK 1.

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Aurinkoinen päivä Sipoossa

Eilen käytiin tässä lähellä näyttelyssä Rudolf pojan kanssa. Päivä oli aurinkoinen ja oli taas kiva nähdä paljon tuttuja. Tällä kertaa nakitin kaverin esittämään Rudia ja hienostihan se meni. Rudi sijoittui avoimen toiseksi varsin erinomaisella arvostelulla. Velipuoli nappasi avoimen voiton ja Eevertistä tulikin näinollen muotovalio. Onnea Eevertille!

Tuomarina toimi Harri Lehkonen.
Keskikokoinen, vahvarunkoinen uros. Oikeat mittasuhteet päässä ja rungossa. Hyvin kulmautuneet raajat, oikealaatuinen turkki, hyvä häntä. Esiintyy reippaasti, terveet liikkeet. ERI, AVK2.





















Iltapäivällä Rudi pääsi vielä treenaamaan noutoja ja lopussa vähän riehumaankin kaverin kanssa. Kylläpä väsytti illalla!


lauantai 13. huhtikuuta 2013

Tule jo kesä!

Täällä aletaan pikkuhiljaa heräämään talvihorroksesta. Tai emäntä alkaa, pojathan kyllä nauttivat talvesta ja säästä kuin säästä. Nyt kun nuo lumet lähtisi pian, päästäisiin taas treenaamaan Rudin kanssa taippareita varten. Treeniseuraa on ihan lupaavasti saatavilla myös, hyvä niin. Yksin ei vaan tule niin paljoa treenattua ja kivassa seurassahan se on aina mukavampaa.

Paljon on haalittu tekemistä kevääksi ja kesäksikin jo. Rudolfille muutama näyttely jo varattuna, luonnetestiin meno sekä labbiskerhon nome leirille meno. Pablo pääsee varmaan siinä sivussa myös vähän treenaamaan.

Pablo on tällä hetkellä toipilaana, naapurin koiran hyökättyä sen päälle. Takajalka on tikattu ja muutama reikä siellä myös. Lääkitys ja tötterö päässä täällä kulkee mamin raukka. On se kumma miten sille aina sattuu ja tapahtuu. Ja kaikenlisäksi tämä oli toinen kerta, kun samainen uros kävi päälle. Toivoisin napu-papulle vähän parempia kausia välillä.

Rudolf pääsi käymään erään tytön luona tällä viikolla useaan otteeseen. Nyt jännäämme muutaman viikon yhteistyön tuloksia...

Talvikuvia




















Pablo pääsi vetämään pulkkaa ja se veti sitä oikein mallikkaasti.




















Rudolf pellolla kirmaamassa.

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Rudi poika Hyvinkäällä

2.2. kävimme Rudolfin kanssa kisaamassa Hyvinkään näyttelyssä muiden Brightersin koirien kanssa, joita olikin tällä kertaa mukana huikeat 10 koiraa.

Rudi käväisi esittelemässä itseään avoimessa luokassa saaden erinomaisen tuloksen. Tuomarina toimi Geoff Allen: Chocolate with good nice dark colours. Matture in head and body. Good reach of neck, well balanched true out, would prefer slightly more over all in a male of this age, moves ok. AVO ERI.