perjantai 17. huhtikuuta 2009

Metsässä kahden hulivilin kanssa

Kävimme eilen parin tunnin metsäkävelyllä Leon ja Eijan kanssa Pakkalan metsissä. Hetken painimisen ja juoksemisen jälkeen päätimme harjoitella vähän markkeerauksia, kun kummallakin on treenaus jäänyt vähän vähemmälle. Pojat olivat todella energisellä päällä ja kumpikin lähti tehokkaan innokkaasti hakuun. Muutaman kerran ne eivät osanneet arvioida damin putoamispaikkaa oikein, vaan etsivät liian läheltä. Mutta lopulta dami kuitenkin aina löytyi pienellä avustuksella. Kerran Pablo ei ottanut damia ollenkaan, kun heitto tuli liian kaukaa ja kun se loppujen lopuksi löysi sen, innostus damia kohtaan oli jo lopahtanut, eikä se tuonut sitä ollenkaan. Pitääkin näin alussa ottaa siis mieluummin varman päälle, eikä heitellä liian kaukaa. Loppujen lopuksi markkeeraukset onnistuivat suht hyvin.














Sir James ja Herra Pablo

1 kommentti:

Keke kirjoitti...

Kivaa ku taas kirjottelit tänne=) Mä oon joka päivä kattonu joskos ois Pablon seikkailuista taas uutta juttua=) Terkkuja ja rapsutukset Pablolle. Toivottavasti nään sen pian=)=)