sunnuntai 14. joulukuuta 2008

Näyttelyhuumaa

Ei tullut voittoa kannustuksesta huolimatta ;D Hieno päivä kaikin puolin ja kokemusta kertyi taas roppakaupalla. Messuhallin tilat olivat hyvät ja väljät, oli suhteellisen helppo liikkua paikasta toiseen. Aikainen aamuherätys oli ainoa miinus, kello kuudelta ylös, huh. Kahdeksalta piti olla jo paikan päällä, Pablon kehä alkoi yhdeksän aikaan.
En ihmeekseni jännittänyt ollenkaan niin paljoa, kuin aikaisemmin, kai tähänkin sitten alkaa jo tottumaan. Voi olla että lähdettiin vähän liiankin rennolla otteella tähän näyttelyyn. Pablo kaipaa runsaasti harjoitusta, varsinkin tuomarin käsittely on aina se ongelmakohta. Nytkin se innostui ihan liikaa, kun tuomari tuli kohti, eikä malttanut seistä kunnolla aloillaan. Miten sen pomppimisen oikein saisi kuriin, vinkkejä otetaan vastaan... Ninalle suuret kiitokset seurasta ja kantoavusta! =D
Tuomarina toimi Per Iversen Norjasta.
Arvostelu: Ok koko, tarvitsee lisää aikaa kehittyäkseen. Hyvä pää ja ilme. Hyvä kaula, toivoisin voimakkaampaa ja täyteläisempää rintakehää. Hyvät jalat ja tassut. Saisi olla yhdensuuntaisemmat liikkeet. Erittäin ystävällinen ja innostunut uros.

Ei kommentteja: