Nyt Pablo on jo rauhoittunut, mutta muistan kyllä nekin hetket jolloin sen kanssa sai painia ja vääntää kättä talon herruudesta. Ja kun se huomionkipeydessään nakersi jokaisen ruokapöydän tuolin istumen kulmat. (Näillä tuoleilla istutaan edelleen) Ja kun sen hupia oli nakertaa listoja ja raapia lattiaa senkin alla.
Nyt näille muistoille voi nauraa, sillä hetkellä ne ei ehkä naurattaneet niinkään paljoa.
Onneksi olkoon rakas musta nallukka Pablo!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti