sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Eka serti ja ROP!

Eilinen päivä vietettiin nuoriherra Rudolfin kanssa Hyvinkäällä hyvinkin helteisessä säässä.
Päivä ei alkanut kovin hyvin, meinasin nimittäin myöhästyä koko kehästä, kun ajoin harhaan viimeisillä kilometreillä. Onnekseni tajusin kuitenkin lopulta mihinpäin piti suunnistaa ja ehdin kuin ehdinkin juosta kehän laidalle juuri ennen Rudin kehäänmenoa. Melkein hengästyneenä sitten vain kehään juoksemaan uudelleen. Ajattelin, ettei se kovin hyvin voinut mennä, kun ei ehditty juurikaan rauhoittua ja namitkin unohtuivat kotiin, mutta erihän sieltä tuli kuitenkin ja avoimen luokkavoitto ja lisäksi SA. Ja toiseksi tuli vielä Brightersin Mörkö-poika, joten avoimen kehä meni hienosti.
Tämähän tarkoitti siis sitä, että saimme mennä myös PU-kehään. Sitä en sentään uskonut voittavamme, kun siellä oli kuitenkin yksi valio-koirakin, mutta niin vain kävi, että nuorukainen voitti koko PU-kehän ja nappasi ihka ensimmäisen sertinsä, oi onnea! Hetken päästä vasta tajusin, että sehän tarkoitti sitä että Rudi oli myös joko VSP tai ROP. ROPin se sitten sai ja täytyy sanoa, että olen kyllä vieläkin hieman pyörällä päästäni kuinka hienosti poika pärjäsi.
Ryhmäkehää piti sitten jäädä vielä odottamaan koko päiväksi. Onneksi saimme siirrettyä häkit varjopaikkaan ja seurakseni jäi hyvät kannustusjoukot, joten ei tarvinnut yksin odotella ja jännittää. En ole ennen päässyt ryhmäkehiin asti, joten se kyllä jännitti jonkun verran. Loppupäivästä aloimme olla aika nuutuneita koko sakki helteen takia. Rudikin oli jo aika väsynyt eikä jaksanut kauheasti asennossa seistä, mutta se ei haittaa, pääsimme sentään pyörähtämään siellä muiden ryhmän 8 koirien kanssa. Mahtavan hieno päivä kaikenkaikkiaan!
Myös Brightersin Nelli-tyttö pärjäsi hienosti ollen avoimen toinen. Täytyy vielä kiittää Elinaa ja Tiian porukkaa, kun jaksoivat olla kanssani loppuun asti seurana
ja auttamassa.

Tuomarina toimi Anna Brankovic Serbiasta.
Good size and format. Excellent bone. Beautiful masculine head. Strong muzzle. Wellfilled under the eyes. Correct eyes and ears. Strong neck. Typical topline. Good tailset and carriage. Well developed chest. Correct quarters angulations. A bit loose elbows. Free movement. AVO ERI, AVK 1, SA, PU1, SERT, ROP.








keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Kesäpoikia

Meillä ollaan kesälomalla. Se tarkoittaa sitä, ettei olla treenattu, ei sitten mitään. Ei vaan jaksa eikä saa aikaiseksi, kun on näin lämmin. Uimassa ollaan käyty muutaman kerran, mutta sekin on jäänyt, kun Pablo sai samantien hotspotin häntään ja pahan bakteeritulehduksen, että se siitä uimisesta.

Toukokuussa Rudolf kävi luonnetestissä. Se olikin todella mielenkiintoista. Meni aivan toisin, kuin olin odottanut. Luulin, että Rudi olisi rähjännyt ja puolustanut kunnolla, mutta mitä vielä! Tämän lungimpaa kaveria saa kyllä hakea, sehän katseli vaan muualle, eikä pelännyt mitään. Pisteitä kertyi 93.