torstai 9. toukokuuta 2013

Hyvä päivä

Tänään lähdin Rudi-pojan kanssa hivenen sateisessa säässä kohti Tuomarinkylää ja näyttelyä. Päivä osoittautui kuitenkin oikein mainioksi ja aurinkoiseksi.

Rudolfin kehässä kisasi kuusi koiraa, joista kolme olikin saman kennelin kasvatteja eli Brighter´s koiria. Rudi taisteli itsensä toiselle sijalle erittäin tiukassa kisassa. Tuomari nimittäin arpoi jonkin aikaa kumman koiran laittaisi voittajaksi,  Rudin vaiko keltaisen uroksen, mutta päätti sitten harmiksemme laittaa keltaisen uroksen avoimen kehän voittajaksi. Saimme kuitenkin SA:n, joka on Rudin ensimmäinen ja pääsimme siis pyörähtämään PU kehässä. Sieltä ei enää palkintosijoja herunut, mutta yllätykseksemme Rudolf pokkasi itselleen vielä vara sertin. Saamme siis olla erittäin tyytyväisiä tähän päivään! Hieno poika!

Tuomarina toimi Reia Leikola-Walden. Arvostelu: Oikealinjainen tanakka uros. Voimakas oikealinjainen pää. Hyvä kaula ja ylälinja. Hieman lyhyt olkavarsi. Tilava rintakehä, voisi olla aavistuksen hoikempi. Riittävästi kulmautunut takaosa. Oikeat rodunomaiset linjat, mutta aavistuksen matalaraajainen vaikutelma. Liikkuu hieman kapeasti mennentullen, riittävällä askelmitalla. Erinomainen turkki ja luonne.
Tällä arvostelulla saimme tuloksen AVO ERI, AVK 2, SA, VASERT

Toissapäivänä kävimme Rudin kanssa tekemässä muutaman vesinoudon. Muistaakseni se ei olekaan päässyt vielä tekemään noutoa lokilla, mutta siitä huolimatta se teki oikein mallikkaat ja innokkaat vesinoudot.

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Synttäreitä

Molemmat pojat täyttivät vuosia tässä keväällä. Rudi täytti maaliskuussa kolme vuotta ja Pablo vapun aikoihin kuusi. Taas joutuu kysymään, että mihin tämä aika oikein katoaa... Pikku palleroista on jo kasvanut oikein komeita poikia.

Molempia juhlittiin vappuna nakki-patee kakkujen kera. Ikävä kyllä kuvamateriaalia näistä juhlista ei ole, sen verran nopeasti kakut katosivat kaveruksien suuhun.

Tässä nämä perinteiset pallerokuvat.


sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Leiriviikonloppu Rudin kanssa Hauholla

Tämä viikonloppu tuli vietettyä labradorikerhon järjestämällä nome leirillä Hauholla. Asuimme kaikki kuusi Brightersin koirakkoa saman katon alla. Pojat saivat omat huoneet ja tytöt jakoivat kaksi muuta. Rudista olikin niin ihanaa kun sai riehua tyttöjen kanssa joka ilta.

Leiri oli oikein antoisa ja saimme hyviä vinkkejä noutamiseen ja muuhunkin yhteistyöhön koiran kanssa. Jostain syystä Rudi ei ollut kovin innostunut noutohommista leirillä, vaikka oli juuri viikkoa aikaisemmin kuitenkin noutanut muutaman damin suht mallikkaasti metsästä. Markkeerauksiin lähdettiin nenä maata viistäen, haistettiin damia ja jatkettiin eteenpäin nuuskimista... Kyllä se vain on niin, että tällä koiralla on jäljestys enempi verissä kuin nouto. Vesinouto damilla tosin sujui erittäin hienosti ja siihen olikin hyvä lopettaa viikonlopun treenit hyvillä mielin. Nyt vaan sitten ahkeraa treenausta, koska tarkoituksenahan olisi kuitenkin vielä koittaa läpäistä ne taipparit tänä vuonna. Huh!

Rankan leiriviikonlopun jälkeen poika on aivan poikki ja makaa tuolla sammuneena taju kankaalla. Väsynyt on ohjaajakin. Hyvää yötä ja näkemiin.