sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Pikku Rudi

Rudolf saavuttaa tänään ison pojan iän, komeat 2 vuotta tulee täyteen!
Tällainen pikku pallero Rudolf oli kun saapui uuteen kotiinsa.
Terveiset Hannelle ja kiitos tästä upeasta ruskeasta pojasta!
Rudi lähettää myös lämpimät synttärionnittelut sisaruksilleen!

torstai 15. maaliskuuta 2012

Lähtölaukaus..

..Rudin taippareita kohti on nyt sitten aloitettu. Eilen oli kurssin ensimmäinen kerta. Harjoittelimme seuraamista ja luoksetuloa. Sen jälkeen oli myös muutama damin nouto.
Kuten arvasinkin, Rudin nenä toimi taas erityisen tehokkaasti uudessa ympäristössä, eikä siis pelkästään hyvällä tavalla. Seuraaminen oli mitä oli, kun hajut veivät voiton. Damien kanssa ei olla hirveän paljoa treenattu, lähinnä kotipihalla. Nouto sujuu kuitenkin ihan hyvin jo.
Tässä riittääkin haastetta, jotta saan sen kuuntelemaan ja keskittymään olennaiseen. Johtajuus lienee vähän hukassa...mutta periksi ei anneta. =)
















Pojat omalla sohvallaan.

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Kevättä rinnassa

Vesi tippuu räystäiltä ja lumi sulaa jo. Vihdoinkin päästään eteenpäin kohti kevättä. Ja kohti taippareita.
Pääsimme Rudolfin kanssa UMN:n taipparikurssille. Sen jälkeen olisi tarkoitus sitten kokeilla, onko pikku herralla minkäännäköisiä rodunomaisia taipumuksia. Nenänkäyttö on kyllä sen mukaista, että kyllä sillä varmaan jonkunnäköistä taipumusta löytyy...ainakin tyttöjen jäljestämiseen. Treenaaminen on ollut vähäistä, johtuen ajanpuutteesta. Nyt pitäisi sitten korjata sekin asia, jos meinataan päästä kokeesta läpi. 

Vauvan ja vaunujen kanssa lumessa kahlaaminen poikien kanssa ei ole ollut mikään helppo yhtälö täällä uudessa asuinympäristössä. Meillä onkin käynyt pari koiranulkoiluttajaa auttamassa meitä arjen kiireiden keskellä. Porvoosta Akanista on käynyt muutama ihana oppilas poikia ulkoiluttamassa. Kerran viikossa pojat ovat pääseet ylimääräiselle tunnin juoksu- tai kävelylenkille. Pojat lähettävätkin erikoisnuolaisut uusille ystävilleen  =D