sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Talven puremia
























Tämä talvi (joka ei näytä loppuvan koskaan) on tuonut tullessaan jänniä asioita. Pablo on kasvattanut varpaiden väliin lämmikettä eli talvikengät niinsanoakseni. Aikaisempina talvina en ole tällaista huomannut. Ja kynsiäkin on joutunut leikkaamaan useammin. Ei ole juuri ollut asfalttia näkyvissä, jolloin kynnetkin ovat yleensä pysyneet sopivan lyhyinä. Tassunpohjat näyttävät olevan myös kunnon rasvausta vailla.

maanantai 1. maaliskuuta 2010

Pablo lomalla

Pablo poika vietti Mäntsälässä kaksi viikkoa, kun isäntäperhe lomaili ulkomailla. Se on pisin aika, jonka olemme olleet erossa siitä. Vähän jännitti, miten se menee ja tuleeko meillä tippa silmään ikävöidessä. Hyvin meni kuitenkin molemmilla. Sillä ei kuulemma ollut yhtään ikävä meitä, uskoiskohan tuota...
Paljon leluja oli ainakin sillä aikaa saanut. Monta uutta palloa ja pehmo pesukarhun.















Bangkokilainen kulkukoira.

Tässä yhtenä päivänä nähtiin kaksi tyttö tanskandoggia. Tytöt halusivat tulla tutustumaan, mutta Pablo-herralla meni vähän pupu pöksyyn. Kaveri ei yhtään tykännyt likoista, pelkäsi vaan ihan hervottomasti ja seisoi jäykkänä paikoillaan. Liian kookkaita tyttöjä hänen mieleensä, että vähempikin riittäis... lopulta vähän murahti jo, että voisittekos pliis jo mennä siitä.