maanantai 20. heinäkuuta 2009

Kesäreissu

Teimme pienen kesälomareissun Kalajoen kautta Ouluun kummipoikani perheen luokse. Kalajoella yövyimme pienessä herttaisessa aitassa ja kävimme ihastelemassa hiekkarantaa, josta Pablo tykkäsi kovin.















Oulussa Pablo sai paljon huomiota, koko ajan riitti halaajia ja P tutustui myös perheen 1-vuotiaaseen kultaiseen Sisuun. Pojat tulivatkin hyvin juttuun, saivat juosta pihalla ja metsässä. Kävimme myös meren rannalla uimassa, jossa hullaantuneet pojat polskivat.















Lauantaina veimme molemmat koirat Oulun koiranäyttelyyn. Ensikertalainen ja hieman ihmeissään oleva Sisu pärjäsi hyvin ja sai tulokseksi H:n. Pablo esiintyi älyttömän hienosti, totteli hyvin ja oli aivan rauhallinen tuomarin tullessa tutkimaan. Sain siis yllättyä iloisesti. =D Nimittäin ensimmäinen kerta kun se ei häslännyt ollenkaan.









Tuomarina toimi Bolette Heering Tanskasta. Arvostelu: Masculine, kind expression. Ears a little high set. Good reach of neck. Well angulated in front & rear. Ok ribcage. Sloping group. Could be more stable in hocks. Hard coat, but lacks undercoat. Moves healthy with good flow. Very good temperament. EH

sunnuntai 5. heinäkuuta 2009

Kiroileva siili

Takapihan avara luonto oli taas valloillaan perjantaina. Siili ystävämme tulivat taas kerran pihalle Pablon iloksi... tai kauhuksi. Siilin nähdessään se ryntää sen luo rähisten ja haukkuen. Se ei oikein tiedä miten siihen pitäisi suhtautua, kai se on aika pelottava, kun ei heti lähdekään juosten pois vaan käpertyy kerälle.
Siilit eivät näköjään pelkää Pabloa ollenkaan, vaan tulevat aina välillä pihalle tuhisemaan. Muutamaan otteeseen yksi tuli ihan kuin uhallaan puolijuoksua Pablon selän takaa, puhisi ja sähisi hetken aikaa kukkaruukun takana, meni sitten aidan ali toiselle puolelle. Sieltä sitten kurkkasi kulman takaa selvästi katsoen, missä se peto luuhaa, kun ei tällä kertaa huomannut ollenkaan. Istuttiin patiolla ja kaveri vaan kurkki siinä metrin päässä aidan alta, eikä pelännyt yhtään. Ihan mukavaa iltaohjelmaa.
Tänään piti mennä Hyvinkään koiranäyttelyyn, muttei sitten päästykään kun poika joutui antibiootti ja kortisooni kuurille. Taas tulehduksia ja kauhea paksu hilse alaselässä. Otettiin allergiatesti lääkärissä ja odotellaan vastausta siitä. Lopetetaan varmaankin nappulan syönti ja aloitetaan kotiruoka. Pablo oli todella hienosti lääkärissä, ojensi vaan coolisti tassunsa lääkärin ottaessa verikoetta, vaikka emäntää meinasi alkaa heikottaa.