lauantai 25. huhtikuuta 2009

Lahdessa

Tänään Pablolla oli taas näyttelypäivä. Nyt onkin sattunut kaksi näyttelyä peräkkäisinä viikonloppuina. Tällä kertaa olimme Lahden kansainvälisessä näyttelyssä. Menimme jo eilen Mäntsälään, jottei olisi niin pitkä matka ajaa aamulla paikalle. Aamulla haimme sitten kaverini Lahdesta seuraksi näyttelyyn ja menimme hallille. Säpinää oli taas ilmassa ja koiria paljon. Tällä kertaa olin ilmoittanut Pablon avoimeen luokkaan, kohtahan se täyttääkin jo kaksi vuotta ettei edes pääse enää nuorten luokkaan.
Tuomarina toimi Jukka Kuusisto. Arvostelu: Hyvät mittasuhteet omaava, hyväluustoinen uros. Hyvä selkä. Rungoltaan vielä hieman kapea. Eturaajoissa ulkokierteisyyttä. Hyvät takaraajat. Hyvä karvapeite. Liikkuu hyvin.


perjantai 24. huhtikuuta 2009

Kolmas treenipäivä

Eilen olimme taas taipparitreeneissä. Tällä kertaa meitä oli vain kolme koirakkoa paikalla. Aiheena oli hakuruutu. Ohjaaja kävi piilottamassa dameja pitkin metsää aika isolle alueelle. Ensimmäisenä tehtiin markkeeraus, jonka jälkeen koira lähetettiin etsimään muita piilossa olleita dameja. Markkeerauksen Pablo teki suht hyvin ja lähti uudestaankin etsimään, vaikkei se näyttänyt oikein tajuavan mitä siltä odotettiin. En ole ennen tehnyt sille hakuruutua, joten se vähän takkuili.
Pienellä avustuksella se löysi vielä muutaman, mutta sitten innostus lopahti. Se vaan haisteli, nosteli jalkaa ja käveli yhden damin ohi ottamatta sitä enää. Siinäpä sitten mietitäänkin, että miten sen innostuksen saisi kestämään kauemmin. Ja pieneksi ongelmaksi muodostui myöskin se, että se ei lähtenyt yksin kovin kauaksi minusta etsimään. Koska pysyttelee muutenkin aina suht lähellä minua, niin ei tajunnut että nyt saa ja pitäisikin etsiä paljon kauempaa. Täytyy treenata tätä sitten riistalla ja toivoa että se hakisi sitä paremmin, siinä on kuitenkin enemmän hajua.

sunnuntai 19. huhtikuuta 2009

Sipoossa hytisemässä

Tänään olimme Sipoon koiranäyttelyssä. Näyttely oli ulkona ja vähän kylmä siellä ehti tulla odotellessa. Aurinko tosin pilkahti välillä lämmittämässä.
Pitkä tauko ehtikin tulla edellisestä näyttelystä. Pablo kävi vähän kierroksilla ja innostui liikaa. Ei olisi malttanut odotella vuoroaan ja jouduinkin sen kanssa kävelemään kehän lähistöllä, jotta se hieman edes rauhoittuisi. Nuorten ryhmässä piti olla kolme urosta, mutta olikin sitten vain kaksi. Kaveri ei meinannut tällä kertaa asettua seisomaan kunnolla (olisi pitänyt olla sitä nakkia..) ja tuomarin tullessa tarkastamaan heittäytyi vaihteeksi pablomaisen yli-innokkaaksi, jep jep. No hän totesi tyynesti, että tämähän on niin nuorikin vielä. No kohta ei voi enää laittaa pentumaisuuden tai nuoruuden piikkiin, pitäisi saada kaveri hieman rauhoittumaan tutkittaessa. Mutta minkä sille voi että innostuu, kun joku osoittaa huomiota =D Varsinainen epeli siis taas kerran!
Tuomarina toimi Matti Luoso. Arvostelu: Erittäin hyvän tyyppinen nuori uros, hyväilmeinen pää. Alaleuka voisi olla hieman vahvempi. Oikea purenta. Tummat silmät, hyvä kaula ja niskalinja. Hyvä luusto, melko hyvät käpälät. Eturinta vielä kapea ja runkoon saa tulla lisää volyymia. Sopivat kulmaukset. Liikkuu melko hyvin. Mukava luonne.
Että eikun bodaamaan sitten!
Näimme näyttelyssä myös Pablon siskopuolen Doran, joka pärjäsi taas erinomaisen hienosti, ERI1, PN1, SERT, ROP. Hyvä pikku Dora!
Mukava päivä viileydestä huolimatta!

perjantai 17. huhtikuuta 2009

Metsässä kahden hulivilin kanssa

Kävimme eilen parin tunnin metsäkävelyllä Leon ja Eijan kanssa Pakkalan metsissä. Hetken painimisen ja juoksemisen jälkeen päätimme harjoitella vähän markkeerauksia, kun kummallakin on treenaus jäänyt vähän vähemmälle. Pojat olivat todella energisellä päällä ja kumpikin lähti tehokkaan innokkaasti hakuun. Muutaman kerran ne eivät osanneet arvioida damin putoamispaikkaa oikein, vaan etsivät liian läheltä. Mutta lopulta dami kuitenkin aina löytyi pienellä avustuksella. Kerran Pablo ei ottanut damia ollenkaan, kun heitto tuli liian kaukaa ja kun se loppujen lopuksi löysi sen, innostus damia kohtaan oli jo lopahtanut, eikä se tuonut sitä ollenkaan. Pitääkin näin alussa ottaa siis mieluummin varman päälle, eikä heitellä liian kaukaa. Loppujen lopuksi markkeeraukset onnistuivat suht hyvin.














Sir James ja Herra Pablo

perjantai 3. huhtikuuta 2009

Taas Solvallassa

Eilen torstaina oli toiset treenit Solvallassa. Ilma oli tällä kertaa mitä mainioin ja lämmin! Kahlasimme lumihangen läpi metsikköön koirien kanssa tekemään markkeerauksia.
Pablo siis perusasentoon vierelle ja avustaja heitti matkan päästä damin, niin että koira näki sen putoamispaikan. Sitten lähetin Pablon hakemaan damia. Pablo lähti vauhdilla heti hae -käskyn saatuaan, etsi damin putoamispaikkaa, nappasi sen hetken etsimisen jälkeen suuhunsa, kutsuin tuomaan ja yhtä vauhdilla se tuli takaisin. Hyvä ettei kompastunut matkalla, niin lujaa juoksi takaisinkin. Tämä oli siis ensimmäinen kerta kun pojalle tehtiin markkeeraus ja se suoriutui siitä mielestäni ihan loistavasti. Jotkut koirat kun lähtivät juoksentelemaan pitkin poikin metsässä dami suussa. Hyvillä mielin lähdimme pois tämän kertaisista harjoituksista! Tämä poikahan oikeasti osaa!
Kävimme treenien jälkeen Leon labradorin ja sen omistajan kanssa vielä pikku kävelyllä pellolla Tammistossa, jossa pojat saivat juosta vapaana. Illalla maistui kyllä uni hyvin meille molemmille, tulihan sitä sentään oltua ulkona nelisen tuntia.